Kauhea viikko. Olen taas ikävöinyt itseni sairaaksi. Olen ollut mustasukkainen, vihainen, raivoissani. Nää negatiiviset tunteet tukahduttaa minut. Perjantaina lähdin "parille" kuten aina, se päättyi katkenneeseen filmiin ja eilen sain kyyneleet silmissä lukea miten olin taas purkanut pahaa oloani exälle.
Minun täytyy alkaa myöntämään itselleni, että alkoholi on mulle ongelma. Ensimmäiset kännit vedin 13-vuotiaana, kossusta. Sen jälkeen juomiseni on aina ollut humalanhakuista ja viime aikoina minulta on aina mennyt muisti. Mä vaan rakastan sitä, nousuhumalan tuomaa ihanaa itsevarmuutta ja hyvää oloa. Tiedän että se kestää vain hetken ja seuraavana päivänä on kahta kauheampi olo.
Eilisen päivän makasin kauheassa ahdistuksessa. Aamulla heräsin n. seitsemän aikaan exäni rappukäytävästä, kuinka sairasta!! Ilmeisestikin olen mennyt häntä odottamaan sinne ja sitten sammunut, että hävettää ja nolottaa!! Sellainen olen kännissä, minulla ei ole minkäänlaista käsitystä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Mä vaan toimin. Olen yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, mutta yllätys, ettei vastauksia tule.
Viime viikolla kävin myös ekaa kertaa uuden terpan luona. Tapaamisesta jäi hyvä mieli, minut ja ongelmani otettiin tosissaan, vaikka pelkäsin että niitä taas vähätellään. Ensimmäiseksi hän kysyi miksi olen siellä. Öööö, tota, en mä.. Epämääräisesti selitin tilannettani, väsymystäni, ongelmia ruoan kanssa, ahdistustani ja pahaa oloani. Hän pyysi minua miettimään olisiko Kelan terapia minulle paras vaihtoehto, sitä jään mietimään. Se voisi olla mulle hieno mahdollisuus, varmasti raskas ja kyyneleiltä en säästyisi, mutta ehkä nyt on sen aika.. Mutta minua pelottaa.. Mitä jos minulle paljastuu jotain mitä en kestä tai halua..
Kommentit