Painoni on jo jonkin aikaa ollut yli 50, hetken aikaa olin jipii!! Mutta, vain hetken, se ei riitä, ei missään tapauksessa..
Ei, en aio tehdä tästä syömishäiriö blogia, mutta koska se on osa elämääni en voi sitä sivuuttaakkaan.
Sairastuin bulimiaan 18-vuotiaana, bulimia sai hiljalleen anorektisia piirteitä, liikuntaa liikuntaa, lähes täydellistä syömisen kontrollointia. Sairastin seitsemän vuotta, jonka jälkeen oli muutama vuosi "parempaa". Painoni nousi PALJON.
Pikkuhiljaa se tuli takaisin, kuiskailemaan korvaani ajatuksiaan. Yritin olla välittämättä, olla kuuntelematta sen valheita, tiesin että se ei pysty tekemään elämästäni parempaa. Mutta minä olin heikko.. Aloin kuuntelemaan, uskomaan..
Viime kevään aikana painoni putosi 15-kiloa, se on paljon, mutta ei tarpeeksi..
Milloin olen tyytyväinen? 45-kiloisena, näin alkuun?
Kommentit